Eheen ensimmäinen yksityiskodin suunnittelu ja pintaremontti valmistui hiljattain. Lähdetään liikkeelle alusta ja lähtötilanteesta. Kyseessä on 1950-luvun pien- puukerrostalo Turun Martissa. Asiakas muutti takaisin tähän asuntoon, jossa oli aikoinaan asunut. Nyt oli tarvetta muutokselle, sillä kodin tarpeet olivat kasvaneet ajan myötä. Ongelmakohdat kodissa: - Eteisen olemattomat säilytystilat.
- Tilanjako: Eteinen ja ruokailutila käytännössä samaa huonetta - Huonejaon muutos: Lapsen ja vanhemman makkarien vaihto
- Keittiön aamupalapöydän tarve, tilan pienuus
- Kylpyhuoneen ja yleisilmeen freesaus Tässä postauksessa käydään läpi eteisen muutosmatkaa kohti Eheetä tilaa.
Eteinen ennen:

Kaappitilat olivat täysin olemattomat.

Kengille, takeille, laukuille ja harrastusvälineille käytännössä tila oli tämä.

Eteinen oli yhtä suurta tilaa ruokailutilan kanssa, josta kohin tämä kuva on napattu. Ainoa rajaava tekijä on lattian musta kaakelointi. Mitä kaikkea muutettiin? Miten tänne saatiin mahtumaan hyvät säilytyskaapit niin takeille, kengille kuin jalkapallovälineille? Miten tilasta tehtiin selkeästi eteinen? Tällainen tilasta tuli:

Eteinen jaettiin muusta tilasta rimasäleiköllä. Säleikkö on havupuurimaa, joka on käsitelty tammipetsillä. Eteisen patteri ja sähkökaappi rajasivat hieman mahdollisuuksia. Niiden väliin päätimme kokeilla viinipullotelinettä ajamaan pipojen ja hanskojen kuivaustelineen virkaa. Viinipulloteline vedetään auki, ja alla oleva patteri lämmittää - Aika näyttää toimiiko tämä ratkaisu hyvin! Kaappitilaa tuli saada mahdollisimman paljon, joten kaappeja asennettiin kaikkiin tyhjiin kohtiin - vasemman puoleinen korkea kaappi myötäilee seinää, jossa on upotus. Ulko-oven viereinen tilava penkkilaatikko ja korkea kaappi kulkevat samaa linjaa mustaa laattaa myöden. Korkea takkikaappi on mittojen mukaan tilattu turkulaiselta Unique Home:lta, joka valmistaa tuotteensa Orikedolla omassa pajassaan. Kaappiin saatiin viisi hyllyä kengille sekä kaksi takkitankoa päällekkäin, kyllä nimittäin mahtuu! Nippelinä sen verran, että takkitangot ovat edellisistä projekteista jääneistä harjanvarsista katkaistu. Kaikki kaapit eivät ole mittatilauskaappeja vaan hyödynnettiin asukkaan olemassa olevia sekä Ikean Metod-keittiönkaappirunkomallistoa - Joo, kyllä mekin joskus joudumme nojautumaan uuteen, näin on. Nämä valmiit kaapit olivat valmiiksi tarpeidemme mittaisia. Kaikki kaapinovet ovat kotimaista koivuvaneria tammipetsillä käsiteltynä. Vetimiksi valikoitui upeat vanhat messinkiset, jotka löytyivät Turun Hirvensalossa sijaitsevasta käytetyn tavaran erikoisliikkeestä EkoMatista.


Penkkilaatikko on kyllä eteisessä niin kätevä! Sinne saa pallot ja harrastusvälineet jemmaan, ja samalla se toimii tasona tai tuolina. Tämä on tehty laminaattipintaisesta koivuvanerista jotta lian saa helposti pyyhittyä pois. Lattiasta maalasimme saumamaalilla vanhat valkoiset saumat piiloon - olivat vähän tummuneet ajan myötä. Peili tuo valon takaisin tilaan, joka olisi muuten jäänyt hämäräksi. Suuren suuri koko valikoitui koska tila on pieni ja näin saatiin huijattua hieman lisää tilaa.

Rimoitus rajaa ja erityisesti rauhoittaa nyt suuren tilan kauniisti kahdeksi omaksi tilakseen, peittämättä valoa kuitenkaan. Eteiseen saatiin paljon toivottua säilytystilaa ja tilat jaettua omikseen, ja koska asiakas oli lopputulokseen erittäin tyytyväinen, voidaan myös olla itse :-)
Jälkeen-kuvat: Sofia Puolitaival.
-Meeri