Mainostoimisto 4D:n tilat uusittiin ensimmäisen kerran 2018 syksyllä. Tällöin fokus oli työpisteissä ja tilan järjestelyssä. Tässä alkutilanteesta muutama kuva, eli tältä tilassa näytti ennen Eheetä:



Mainostoimistossa tuntui olevan paljon irtotavaraa ja tarvetta säilytykselle, joten siihenkin keskityttiin. Työpisteet yhtenäistettiin ja järjestys selkeytettiin, lisättiin yhtenevää sävymaailmaa sekä kasveja.

Jokainen työpiste eroteltiin toisesta raudoitusverkosta tehdyllä jakajalla. Jakajaan saatiin muutama hylly kasveja varten ja verkkoon sai roikkumaan työpisteen sälää.

Sermit vaihdettiin filmivanerisiin sermeihin: filmivanerin pinta osoittautui värinsä puolesta hyväksi valinnaksi, mutta myös kiiltävän pinnan takia: se toimii loistavasti liitutaulutussin kanssa muistitauluna. Lisäksi kaikkien työpisteiden valaisimet yhtenäistettiin mustilla livalin klassikko työvalaisimilla, jotka ovat monelle tuttuja 90-luvulta. : )

Huonekasveilla rajattiin pieni eväs- / taukotila joka täydentyi loistokuntoisella teak-ruokaryhmällä: vain tuolien kankaat uusittiin.

Kaappien takaseinät peitettiin jämävanereilla ja mustaksi maalatulla aaltopellillä, joka löytyi muuten Turun Pomponrahkan luonnonsuojelualueen kulmilta. Muutama kasvi, tuhtia sävyä, taidetta ja toimarille oma lasiseinäinen tila ja voìla tila alkoi olla selkeämpi. : )

Pienillä muutoksilla tila selkeytyi, sai linjakkuutta, tavarat paikkansa ja työntekijät viihtyvyyttä. Tämä kaikki saatiin hyödyntäen käytettyä materiaalia sekä ylijäämää. Asiakas antoi palautetta työstä näin:
Muutos viihtyisempään toimistoon oli selkeä ja sitä on kiitelty henkilöstön keskuudessa. Uusi sisustus on myös kestänyt aikaa eli vieläkään ei ole tarvinnut uudistaa, vaan olemme voineet nauttia siitä pitkään. Yhteistyö oli sen verran toimivaa, että Eheen kanssa olemme uudistaneet jatkoprojekteissamme yhden asiakkaamme showroomin ja yhden messuosaston. Ehee toteutti Mainostoimisto 4D:n laajennuksen sisustussuunnittelun & kalustuksen myös keväällä 2021. Teen siitä erillisen postauksen, kivaa viikkoo!
Meeri